Bujinkan

Bujinkan Budo Taijutsu on maallikoille melko tuntematon laji. Sana ninjutsu tuo useimmille jotain mieleen, mutta usein jotain aivan muuta, kuin mitä todellisuudessa harjoittelemme. 80-luvun ninjabuumi esitti ninjat usein kylmäverisinä tappajina ja palkkamurhaajina, vaikka asia onkin aivan päinvastoin.

Lajiin kuuluu yhdeksän koulukuntaa (ryu-ha), joista kolme on varsinaisia ninjutsukoulukuntia ja loput samuraikoulukuntia. Näihin koulukuntiin kuuluu kaikkea mahdollista aina aseettomasta itsepuolustuksesta erilaisten aseiden käyttöön sekä mm. vedessä käytettäviä tekniikoita ja strategiaa. Bujinkan onkin viimeisiä kouluja, jossa opetetaan perinteistä japanilaista sotataitoa. Eri koulukuntien historiaa voidaan jäljittää aina tuhannen vuoden taakse. Tarkempaa tietoa yksittäisistä koulukunnista löytyy sivuiltamme.

Pääopettajamme, tohtori Masaaki Hatsumi, asuu ja opettaa Japanissa. Hänellä on bujinkanin lisäksi korkeita vyöarvoja useissa muissa budolajeissa. Hän on myös näyttelijä sekä teatteritieteiden ja kiropraktiikan tohtori. Hatsumi-sensei peri koulukunnat opettajaltaan Toshitsugu Takamatsulta ja perusti myöhemmin Bujinkanin tälle traditiolle. Hän oli ensimmäinen Sôke, joka esitteli aiemmin salassa pidettyä ninjutsua julkisuudessa. (Sôke tarkoittaa perheenpäätä, ja viittaa näinollen pääopettajaan. Sensei tarkoittaa opettajaa.)

Budopiireissäkin bujinkan on usein outo lintu. Tämä johtunee siitä, että laji eroaa muista itseään budolajeiksi kutsuvista lajeista monellakin tapaa. Ensinäkin, bujinkanissa ei järjestetä kilpailuja. Ainoa kilpailu on itseämme varten, omassa mielessämme ja oman kehittymisemme hyväksi. Harjoittelu tapahtuu usein sisätiloissa, koska varsinkaan Suomessa emme voi ilmastollisista syistä treenata jatkuvasti ulkona. Todellinen budo on kuitenkin jotain muuta, kuin salilla esitettyjä hienoja tekniikoita. Siksi pyrimmekin harjoittelemaan ulkotiloissa aina kun se vain on mahdollista. Yksi tärkeimmistä opittavista asioista on selviytyminen. Hieno ja täydellinen tekniikka voi tositilanteessa koitua kuolemaksi, siksi on sopeutuminen on tärkeää. Harjoittelun kautta ymmärrämme muutakin elämää paremmin; bujinkania ei olekaan turhaan verrattu vaikkapa musiikkiin ja muihin taiteisiin.

- Maria Riikonen